Austrolli

Jollet ole miesinsinööri niin lopeta tämän postin lukeminen. Sinua on varoitettu.

Kirjoitan tätä junassa matkalla anoppilaan Suomen Texasiin. Luureista pauhaa Twisted Sister 577 kappaleen soittolistalta. Olen 8km luoteeseen Tampereelta ja vauhtia on 82kmh. Homman mahdollistaa Nokian N95.

En oikein löydä sanoja kuvailemaan, miten hämmentävän hieno laite tämä on. Miehen ampuminen Kuuhun, Gizan pyramidit ja Sikstiiniläiskappeli olivat pikkupoikien tuhertelua siihen verrattuna siihen, että kaltaiseni perusjaska voi pitää tällaista laitetta omanaan.

Onhan tässä kaikenlaista pikkuvikaa: ei jaksa pyörittää webiä, soitinta ja karttaa yhtäaikaa, muistia saisi olla 400 gigaa nykyisen 4:n sijaan, akku saisi kestää yli puoli päivää ja telkkarikin olisi kiva. Viime päivien kehut ovat ehkä saaneet herkäksi, mutta jollain tasolla olen ylpeä sen jengin puolesta, joka tämän vekottinen loi. Ja ei, en ole tai ole koskaan ollut Nokialla duunissa.

Mikään tai kukaan ole kovempi kuin insinööri. Insinööri on kovempi kuin Tyson. Suomalainen insinööri vastaa 2048 ryssää. Supermiehiä – vain viitta puuttuu. Evoluution kruunu. Näinköhän Jumala sittenkin on olemassa, koska ei mitään niin ihmeellistä – siis kuin insinööri – ole voinut syntyä vahingossa.

Tässä on nyt juhlittu lähtöäni jo niin, että alkaa itselläkin olemaan olo, että varmaan olisi tosiaan aika jo häipyä.

On aika hämmentävää lähteä firmasta firman miehenä. Elikä olen jouluna ilmoittanut, että lähdössä ollaan, mutta toivottavasti firman hommiin ausseihin ja toivottavasti sieltä takaisin. Olen irtisanoutunut, mutta Systeemin suhtautuminen on ääripositiivinen.

Eilen oli sattumoisin firman kekkerit. Tuli oltua aika perma-smile päällä ja vedettyä kännit. Kaikki olivat vaan, että on se kummaa kun Olli ei murjota ja ole kuin myrskyn merkki vaan hymyilee tolleen oudosti. Oli todella hauskaa ja samalla jopa jotenkin koskettavaa, kuinka lämmin suhtautuminen kautta linjan (ex-)duunikavereilta herui. Kaikki rakastaa mua!

Nyt on vielä viimeinen penalty odotettavissa: kaffit toimistolla. Pomon piru on kutsunut salaa tutut kaffille, kun menen luovuttamaan virkamerkkini ja aseeni. Kaunis ele ja hieno homma, mutta jotenkin itse luulin, että eilinen olisi ollut se läksiäissessio eikä enää tänään tarvitsisi pinnistellä.