Siirtolaisen elämää

Kaikki on Ninan duunia lukuunottamatta mennyt yli odotusten. Oikeastaan ainoa byrokratian myllytys koettiin ajokorttien kanssa – paikallinen kortti kun pitää olla 3kk saapumisen jälkeen taskussa. Ajokorttivirastosta lähettivät jonnekin multicultural relations-byrooseen hakemaan englannin käännöstä EU:n standardikortista. Siellä sitten päivystettiin kanssakärsijöiden kanssa puolitoista tuntia. Lopulta tiskillä selvisi, että toimitusaika on sitten kolme viikkoa ja tarvitsemme kaksi käännöstä ajokortin takakannesta, koska haemme kahta ajokorttia. EU-ajokortteja vaihdettanee paikallisiin sen verran tiuhaan, että jotenkin sitä fiksumpi luulisi, että ihan siellä ajokorttibyroossa olisi sellainen monistettu käännös EU-ajokortista. Mutta ei.

Positiivista oli puolestaan asunnonvälittäjän tinkimättömän professionaali toiminta. Jokainen lusikka ja avain on valokuvattu ja listattu sopparin liitteeksi. Lisäksi kun meillä oli kova kiire sisään ja edellisen gubben lähtöä odoteltiin niin löin välittäjälle tuhannen euron sekin kouraan etukäteen. Tiedä sitten rakoiliko professionaalisuus vai mikä, muttemme saaneet mitään kuittia suorituksesta. Illalla hostellissa tuli mieleen, että jos luottavaista suomalaista urpoa nyt kusetetaan niin niitä rahoja ei nähdä enää koskaan. Ei kusetettu.

Varsinainen elämys oli kuitenkin ruokakaupassa käynti: olo oli kuin ukrainan arojen kolhoosilta karanneella piruparalla. Käsittämättömän suuri valikoima kaikkea ja halvalla.

Leave a Reply