Metallipää

Investoin taiteeseen ja kulttuuriin ja hankin liput Ozzy Osbournen ja Iron Maidenin keikoille.

En voi olla ihmettelemättä millaista elämää Iron Maidenin jätkät elävät – Ozzystä nyt puhumattakaan? Miltä voi tuntua 30 vuoden keikkailun jälkeen vetää se sama Number of the Beast sille samalle yleisölle? Ainoa ero on, että artistit itse ovat viisi-kuusikymppisiä ja yleisö koostuu kolmevitosista konsulteista.

7 Responses to “Metallipää”

  1. Anton sanoo:

    Tästä tunteesta onkin ensimmäisen luokan tuntojälki sielussa justiinsa. Rushin mahtavan keikan alku kyllä meni jäisissä fiiliksissä, koska skriineiltä vilkkunut Neil Peartin lärvi oli tasan tarkkaan rusina sitruunatäytteellä enkä voinut olla ajattelemasta että tuo selvästi vanha äijä olisi mieluummin todella monessa muussa paikassa. …vaan niinkö sittenkään? Ettei olisi ollut vain syvän keskittynyt ja muutoin vain ulkomaailmasta piittaamaton ilme.

    Eikä keikalla nuoriso juhlinut, valehtelematta itse edustin nuorinta kymmenystä.

    Ian Andersonin ääni on siinä määrin kärsinyt, että viimeksi Jethro Tullin keikalla jäin miettimään seuraavaa kertaa. Tullako seuraamaan degeneraation edistymisen maustamaa musiikin ja varieteen sekoitusta vai jäänkö kotiin kuuntelemaan puhtaana soivaa ääntä?

    Entäpä 55 vuotias projektipäällikkö, joka on tapoihinsa luutunut mutta muistaa henkilöstölleen kertoa avoimuudestaan uusille asioille vaikka ei ole viimeiseen 15 vuoteen mitään muuttanut? Projektit ja tuotteet same same, vähän väen naama vaihtuu ja samaa skeidaa se on kick-offeineen ja wrap-up illallisineen. Kaunis näky? Number of the beast sen 3000 kerran taitaa olla kauniimpi näky… tai kerro sitten!

    Melkein nelikymppinen hokemassa, että ikä on semmoinen asennejuttu, se on säälittävää se. Ikä on ikä, se tulee se tappaa.

  2. Hertta sanoo:

    Juu, surkastuu täällä tosiaan tähti kuin tähti. Minäkin luulin joskus pienenä että Sweet ja Slade pysyy kuin kivi kotijärven pinnalla:) Ne sentään voi hoilata jatkossakin jotakin tuttua jossakin dementiaosastolla…Mutta mitäs me hoilataan?

  3. Satu sanoo:

    No Anton, entäs sitten kakskyt ja rapiat ihmiset, joille selviää, että (samaa sukupuolta oleva ja yhtä hetero) frendi on kymmenisen vuotta vanhempi, ja jotka alkaa anafylaktian partaalla tenttaamaan, että mitä hittoa sä tässä teet, mikset sä hengaa ikäistesi kanssa? Joille ei kelpaa vastaus ”ermmm…no kun mä en hengaa _kaikkien_ ikäisteni kanssa, enkä _kaikkien_ eri-ikäisten kanssa, vaan tismalleen niiden tyyppien kanssa, joiden jutut hauskuuttaa mua, ja joita mun jutut tuntuu hauskuuttavan…?” Ja jotka inttävät ja jankkaavat että niinniin mutta miksi sä sitten salailet ikääsi niin että mullekin kerroit sen vasta nyt, kun on tunnettu jo puoli vuotta?

    Meinaan vaan, että jos ikä olisi asennejuttu, niin se asenne ei näyttäisi välttämättä olevan nimenomaan niiden nelikymppisten korvien välissä.

    (Ollille pahoittelut aiheesta lipeämisestä.)

  4. Anton sanoo:

    Moikka Satu!

    En tiedä vastausta kysymykseesi, vaikuttaa nimittäin hieman eri ongelmalta. Nuorella ihmisellä on paljon käsityksiä eli ennakkoluuloja siitä, mitä vanhuus (oma ikä + 5-10-15 vuotta) on. Ian Anderson – arvelen ma – henkisesti istahtaa nuorempaankin seuraan siten, että kaikki viihtyvät eikä kukaan ällisty, mutta ei se falsetti enää vain sieltä löydy. Ennakkoluuloja ei ole, mutta fysiikka on kieltämättä muuttunut.

    Mainio kyllä tuo esimerkkisi, koska ihminenhän on tuolloin parhassa iässään: päästy lakkiaisvaiheesta seuraavaan eli todellakin ymmärretään elämän kaikki aspektit, saattaahan takana olla jo parikin ihmissuhdetta ja silleen. Elävästi muistan kun 22vnä säälitellen katselin 27v seuratoveria, joka oli saanut aikaan hyvän kondiksen, esimerkillisen yläkropan. Ajattelin jotta ”ihan mukavaa mutta mitä tuolla tuossa vaiheessa enää tekee?”. Joskus samoihin aikoihin lueskelin erään viisaan miehen webasivua ja minusta tuntui todella omituiselta, että sellainen 60v äijä oli speksannut loppuelämänsä. Realistinen arvio siitä mitä pystyy ammatillisesti tuottamaan vielä ennen kuin ei enää pysty ja tietenkin maininnat siitä mitä voisi tehdä jos ylimääräistä aikaa olisi. Vaikea tuollaista on hahmottaa ihmisen, joka pystyy arvelemaan mitä tekee kahden vuoden päästä mutta 3v onkin jo täysin pimennossa.

    Niin että sinä ennakkoluulottomana ja nuorempi gaiffarisi ennakkoluuloisena, mitähän tulevaisuus tuo? Nuorempi gaiffarisi kasvaa tai karkaa muualle, turvallisempaan seuraan. Tai sä kypsyt ennakkoluuloon.

    Elääx noin vanhax?

  5. Satu sanoo:

    Mjoo, kai henkiseen ikääntymiseen pätee sama kuin biologisiin kysymyksiin yleensäkin: yksilöiden väliset erot ylittää kertaluokilla minkä tahansa väestöryhmien väliset keskiarvopoikkeamat. Kuvamatsku jostain Timothy Learystä joka heittää henkitoreissaan pihisevänä 75-vuotiaanakin terävämpää läppää kuin valtaosa kauniista viisaista kaksviitosista on oiva esimerkki outlierista, toisaalta myönnettävä on, että ikäjakauma on niistä monista kohinalle alttiista jakaumista vähiten kelvoton.

    > Elääx noin vanhax?

    Välillä oli vähän epäselvyyttä asiasta, mutta loppupeleissä paskaaks tässä, kunhan ei valita.

  6. Anton sanoo:

    Ikääntyneisyys on sitä, että myöntää fysiologian hallitsevan ikinuorta mieltä. Vanhuus on valinta valittamisen ja onnellisen muistelon välillä. Ikääntyminen taitaa olla se hankala kohta. Nuoret eivät tajua siitä mitään ja hyvä niin.

    Olli, jokos radioverkko rulaa vai vieläkö roikutaan piuhan päässä?

  7. Ola sanoo:

    ”I don’t mind growing old. I’m just not used to it.” — Victor Borge

    Borgehan kuoli suhteellisen nuorena, pari viikkoa vajaat 92-vuotiaana. Heitti jo enne sottii kehittämiään ständappirutiineja (foneettiset välimerkit nyt ilmeisimpänä esimerkkinä) vielä aivan viime päiviinsä saakka täysille katsomoille. Siinä Iron Maidenin pojille roolimallia, ja muillekin.

Leave a Reply