Loma kotona

Jaaha, lomat on sitten taasen lusittu ja kyisen kasken kyntöön pitäisi muka taasen huomenna ryhtyä. En edes muista milloin viimeksi vietin lomaa ”vain” kotona, mutta eipä se nyt niin kurjaa ollut. Tarkkaavainen lukija luonnollisesti ynnää, että koti on tosin tällä kertaa ikäänkuin siirretty aikamoiseen ympäristöön. Mutta oli kyllä kaikin puolin mitä hienoin loma.

Joulua edeltävänä viikonloppuna kävimme (autolla) Ninan duunikaverin kekkereissä, mikä on aina virhe. Autolla ei pitäisi mennä minnekään, missä on tarjoilua; etenkin kun paikka oli pullollaan mojitojensa kanssa keekoilevia lattaristarboja. Lattareiden kanssa hengaaminen on pirun hauskaa, kun niillä on niin käsittämättömät intohimot joka juttuun – on hienoa nähdä ihmisiä, joilla on (positiivisia) tunteita! Sunnuntaina 23. päivä Anu järjesti Bronte Beachilla suomityttöjen rantapiknikin, missä oli kaikin puolin ultra-asiallista – mitä nyt vähän kylmä.

Rantapiknikillä tapasimme jälleen muuan suomalais-australialaisen pariskunnan – Sari ja Ash – josta tuli monessakin mielessä merkittävä kohtaaminen. Ensinnäkin Nina adoptoitiin kissanhoitajaksi Sarin kissoille, toisekseen saimme kutsun joulupäivälliselle seuraavaksi päiväksi ja kolmanneksi pääsimme purjehdukselle, mistä lisää tuonnempana.
dsc_0599_t.JPG dsc_0620web.JPG

Jouluaattopäivällinen oli mitä miellyttävin tilaisuus. Posse oli tietty taas suomivetoista expattia, mutta olipa joukossa muuan Ashin kaverikin, joten porukassa oli peräti kaksi oikeaa aussia (muita: Ruotsi, Saksa, Jenkki ja Peru). Ruoka oli herkullista ja sitä oli riittävästi. Snapsit juotiin, lahjat jaettiin ja kilttejä oltiin.
dsc_0646_t.JPG dsc_0700web.JPG

Joulupäiväksi buukattiin Central Coastilta paikasta nimeltä The Entrance hotellihuone, jonne siirryimme sujuvasti V8:n voimin. Leppoisaa rantaelämää ja polskuttelua.

Nina painoi takaisin duuniin 27. joten eikun sukeltamaan pari rantadyykkiä Manlyyn. Vihdoinkin sattui ammattimies mukaan johtamaan dyykkiä ja löysimme kuin löysimmekin ihkaelävän Weedy Sea Dragonin!!! Toinen dyykki oli melkoinen Wobbegong kity: jokaisen lohkareen alla päivysti vähintään yksi lähinnä eteismattoa muistuttava haikala – ja kun ei koloja riittänyt kaikille niin makoili niitä huonommille bongareille kiitollisesti ihan hiekkapohjallakin.

29. saapuikin sitten Pedro venäjänmaalta. Sari soitti edellisenä päivänä ja kysyi, notta lähdemmekö purjehtimaan Port Jacksoniin eli ehkä tutummin Sydneyn satamaan. Haimme pari päivää Thaimaassa virkistäytyneen kosmopoliitin lentokentältä ja pari tuntia myöhemmin olimmekin jo veneessä ihmettelemässä ihan kohtuullisia maisemia.
DSC_0782_t.JPG DSC_0790web.JPG dsc_0807_t.JPG dsc_0817web.JPG

Purjehduksen jälkeen jotenkin päädyimme vielä kiertämään George streettiä ja Rocksia. Viimeisessä paikassa poke kysyi ovella, että mitäs pojat ovat tänään puuhastelleet. Se vastaus meni vielä hyvin, mutta kysymykseen ”Paljonko olette juoneet?” iski rehellisyyskohtaus ja kommentoin Peterin heittämään vastaukseen ”4”, että ”No ehkä 8”. Koko päivä oli siis purjehdittu, hypitty baareja ja imetty kaljaa ja skumppaa. Ei päästy sisään, mutta parempi onni ensi kerralla.

Pyörittiin rannoilla ja otettiin iisisti ja valmistauduttiin uuteen vuoteen. Menimme jo joskus neljältä Circular Quaylle päivystämään, mutta kaikki meni pirullisen huonosti: mestalla oli omien juomien panna ja kaikki anniskelumestat olivat myyneet pöydät illalliskattauksille. Lasten ilotulituksen ja viiden tunnin kärvistelyn jälkeen lähdimme (onneksi) Ninan yhden duunikaverin kämpille, mistä oli luvassa jonkinmoinen ilotulitusnäkymä kuulemma naapurin kämpästä. Munaravia kaupungin läpi siis Kings Crossiin, viime hetkessä niin paljon kuoharia mukaan kuin jaksoimme kantaa ja kekkereihin. A vot. Meno muuttui mitä miellyttävimmäksi ryysiksen ja kärvistelyn jälkeen ja näköala naapurin parvekkeelta satamaan oli jotain aivan uskomatonta. Kuva alla voi antaa jotain visiota, jos ajattelee taivaan täyteen tulta. Meno oli kuin ilotulituksen SM-kisoissa, jos oletetaan kaikkien viiden kilpailijan ampuvan kaikki paukkunsa yht’aikaa. Kokemus oli niin vaikuttava, että jotenkin sitä taas herkistyi muistamaan miten pirun onnekas sitä onkaan.
31122007313.jpg

Hesarin kuvasta saa kanssa vähän osviittaa:

Hmm. Uuden vuoden jälkeen käytiin – taas vaihteeksi – Sarin kestitettävänä syömässä barbaquet ja lähdettiin seuraavana päivänä Bondille hengaamaan. Olin neuvokkaasti buukannut pari sänkyä teinihostellin dormista, jonne 35:set wanhat pierut painoivat taksilla. Bondi oli puolestaan jonkinmoinen muistutus siitä, että kyllä tässä ehkä vähän dinosauruksia ollaan. Nuorten, komeiden, nopeiden, kimmoisien bodattujen surffaritukkajumalien kirjaimellisessa varjossa imimme ginitoniccia ja hoimme keskenämme, että kyllä homman voi kokemuksella vielä kääntää edukseen nuorilta. Näin vanhana ei kykene enää muuhun kuin itsepetokseen.

Seuraavana päivänä otettiin aurinkoa taas se 90 minuuttia, minkä paikallinen otsonikerroksen heikentämätön puhdas säteily antaa myöten. Sitten taksilla himaan, hotellibuukkaus Katoombasta ja eikun V8 mylvien kohti Blue Mountainsia. Taas kerran onni hymyili ja päätimme vetää trekin vielä saapumispäivänä. Echo Pointista Three Sistersin ohi alas mehtään, joku kilometri metsäpolkua ja tunti portaita ylös. Ei massoja, uskomattoman kaunis luonto ja fyysistä rasitusta. Oikeastaan ainoat tyypit, joihin siellä törmättiin olivat joku suomalainen perhe. Jouduin – kuinka ollakaan – välittömään pissimiskilpaan perheen isän kanssa:
Vihollinen: ”Kilimanjarot on käyty!”
Minä: ”Juu-u, Chilessä pingviinejä kävin katsomassa.”
Vihu: ”Pöytävuorella oltu.”
Minä: ”Inka Trail kannattaa vetää.”
Vihu: ”Ei tämä ole mitään Islannin fosseihein verrattuna.”
Minä: ”Juu, on käyty siellä, on.”
04012008320.jpg 04012008327.jpg 04012008329.jpg

Illalla päätimme lähteä Katoomban yöhön. Kahden suomesta kansainvälisiksi erikoismiehiksi siirtyneen slickin dynamiittimiehen luulisi pistävän Katoomban kaltaisessa tuppukylässä koko liiterin sileäksi – räjäyttävän kyläpahasen kartalta. Monttu vaan jää jäljelle. Ja niinhän siinä tietty kävikin. Tai siis ei käynyt: Söimme ja joimme hyvin, mutta meno oli lähinnä seesteistä. Kaikenkaikkiaan Katoomban yötä ei voi kuin suositella: siellä voitaisiin kuvata leffa, joka on yhteinen jatko-osa sekä Twin Peaksille että Syvä Joelle. Onni hymyili edellisenä päivänä lähinnä siksi, että heräsimme sateiseen ja sumuiseen aamuun.

Niin. Katoombasta takaisin ja kuinka ollakaan Sydneyssä oli kaupunkifestivaalien avausyö. Tiimi oli reilu puolentusinaa suominaista tällä kertaa ilman ainuttakaan aussimiehenkuvatusta, mutta olihan paikalla Peter, joka helposti vastaa vähintään kahtakymmentä punaniskaa. Nina poistui aikaisin hoitamaan kissoja ja jotenkin sitä taas selvittiin kotiin. Tänään oli vuorossa hikoilua Nitroxkurssin teoriaosuudessa, jonne tuli ilmottauduttua muutama viikko takaperin kun buukkasimme Leonin kanssa lennot Townsvilleen ja Yongalaan.

2 Responses to “Loma kotona”

  1. Anton sanoo:

    Jouluaattopäivällinen all right! Meno oli asiallista, sen todistaa pitkän miehen tasapainosta huolestuneen henkilön ele. (miksi muuten noita pitkiä pitää aina bileissä vahtia pystyssäpysymisen suhteen?)

  2. Tero sanoo:

    Juma, Dorian Greystä on tulossa muotokuvansa näköinen!

Leave a Reply