Rikollisten valtakunta

Kakadun kierros meni muuten nappiin, mutta joku Pahis murtautui vesiputouksen parkkiksella retkuebussiin ja varasti reppumme. Onneksi, onneksi, otin lompakkoni ja puhelimeni mukaan uimareissulle, koska muuten homma olisi mennyt todella vaikeaksi. Minulta lähti ”vain” passi, kotiavaimet, auton avaimet, kengät ja sadetakki. Ninalta lähti edellisten lisäksi lompakko ja puhelin. Eli aikamoinen rumba tulossa, kun pitäisi hommata kaikki takasin. Alku meni hyvin, kun onnistuttiin saamaan välttäjäagentti kiinni ja päästiin kotiin – joskus kotiin pääsykin on saavutus. Lisäksi kuin ilmaiseksi sama gubbe toi mukanaan postilaatikon avaimen! Tätä ennen sattunut suuri menestys oli, että Nina pääsi koneeseen ilman mitään henkkaria. Olisi ollut veemäinen 4500km taksimatka Darwinista.

Huomenna pitäisi sitten käydä konsulaatissa anomassa passia. Edelleen onni onnettomuudessa on, että passeja Australiassa myöntää ainoastaan Sydneyn konsulaatti; se tästä nyt vielä puuttuisi, että olisi pitänyt lähteä Canberraan passinhakumatkalle. Toinen keskeinen hanke on hommata kotioven lisäksi elektrooninen avain, jolla päästään oikein asuinkerrokseen ja autotalliin soittamatta turvamiestä paikalle.

Pännii oma tyhmyys, kun ei tajunnut ottaa passia (ja reppua) kantoon bussista. Sama homma varmaan kyllä pännii niitä kymmenkuntaa muutakin turistia, joilta lähti jotakin ”kaiken” ja vain rahojen väliltä. Vaikka rosmous laskikin tunnelmaa niin moraali kuitenkin horjuen kesti. Helppohan se minun on tässä tietty tuulettaa, kun ainoastaan passi ja avaimet pitää hommata, mutta eiköhän Ninakin osaa arvostaa sitä, että minulla on lompakko taskussa.

Reissu oli muuten ihan mukiinmenevä. Hyppimistä waterholelta toiselle, kevyttä trekkiä ja uimista mitä kauneimmissa paikoissa. Hyppiviä ihmissyöjäkrokotiilejakin nähtiin – tosin ei uimakohteissa. Aborginaalien ”taide”pläjäyksetkin jäivät kiitettävän vähälle: ainoastaan yksi vajaa puoli päivää  kierrettiin katsastamassa kuinka seitsenvuotiaan Ollin tasoinen suuri taiteilija on piirtänyt tikku-ukkoja tai oikein onnistunut kämmenensä ikuistamaan kallioon.

4 Responses to “Rikollisten valtakunta”

  1. Anton sanoo:

    Hehe, mulle jäi puhelin ja 40 kiwisenttiä, kun jossain Liperin kaltaisen keskuksen näköalapaikalla nyysittiin huolella pohjois-NZ (automurto). Ja passi sentäs jäi. Siihen aikaan maksoi puhelut jonkun verran ja akun lataaminen oli hieman eksoottista ja ihmisten armeliaisuuden varassa. Sitten voi 12 tunnin aikaerolla soitella Suomeen ja todeta muutamalle kaverille, että laitapas tulemaan pari tonnia välittömästi äläkä pullikoi, oon nimittäin kusessa maapallon toisella puolella. Rahat tuli jonnekin 300km päähän, koska tosiaan olin jossain pöndellä.

    Ööh, tarina on joltisenkin pitkä enkä sillä sen enempää kyllästytä, mutta siinä missä yksi maori pölli, niin toinen auttoi ja kutsui taloonsa eli otti sukuun. Suomeen päästyäni kerroin selvineeni jolloin tyyppi totesi minun olevan Kia Toa warrior kokemuksieni ja selviämiseni perusteella. Vois varmaan laittaa arvonimen käyntikorttiin tai CV:hen, nyt kun asiaa tarkemmin ajattelee.

  2. Ola sanoo:

    Kia Toa = Karu Jätkä?

  3. olli sanoo:

    Kia Toa = Dumb Tourist?

  4. Anton sanoo:

    Molemmat aika lähellä. Helvetin iso kyltti selvensi, että täällä ei kannata jättää lompsaa autoon ja 2 minuuttia myöhemmin jätän sen autoon ajatellen, että en mä tätä just tarvi, eihän täällä mitään myydä. Momentary lapse of reason.

    Taitaa olla tuon Win2000 Serverin levyllä virallinen määritelmä englanniksi, suora lainaus jää nyt kaivamatta, mutta jotain tyyliin, että kohtaa (yksinäisellä) retkellään suuria haasteita mutta selviää niistä omillaan myös.

Leave a Reply