Archive for toukokuu, 2008

Parit kuvat

maanantai, toukokuu 26th, 2008

Kotona hengissä, mutta uupuneena. Oli pomppuinen yölento ja huutava kakara. Oheistan tähän pari Siem Reapin jälkeistä kuvaa.

Siem Reapin bensa-asema:

p5210231.jpg

Phnom Penhin poliisivoimat olisivat olleet disabloitavissa yhdellä tönäisyllä:

p5230233.jpg

Joku Phonm Penhin paikallinen stara:

p5230235.jpg

McChicken munii kambodialaisen:

p5230236.jpg

Karua pössistä Tuol Slengissä:

p5230237.jpg p5230238.jpg p5230239.jpg p5230241.jpg

Majoitusstandardi heitteli ”vähän”. Ekassa kuvassa PP:n guesthousen kyrväytin, joka tuuttaa lämmintä vettä ja/tai hengen pois, toisessa PP:n guesthousen kylppärin oven rautalankaviritys, jolla ovi pysyi kiinni, ilmastoitu ilma sisällä ja itikat ulkona (insinööriä ei voi pysäyttää mikään), kolmannessa vastapainoksi Grand Milleniumin viiden staran eleganssia KL:sta:

p5240243.jpg p5240245.jpg p5250250.jpg

Kolme Tornia:

p5250316.jpg

Hollantilaisspeden kompositio on kurjin koskaan. Toisessa kuvassa itse spede.

p5250282.jpg p5250283.jpg

Tornit yöllä:

r24052008462.jpg

KL

sunnuntai, toukokuu 25th, 2008

Phnom Penhin helvetin jälkeen KL on kuin taivas. Jos PP:ssä ei ollut ainuttakaan länkkäriketjua niin täällä onkin sitten kaikki. Matka kentältä viiden tähden hotlalle sujui rattoisasti ilmastoidussa luotijunassa. Tapojeni vastaisesti sorruin polttamaan pätäkkää turhan hyvään majoitukseen, kun täällä hinta-laatusuhde on öbaut paras maailmassa: sadalla taalalla saa luxushuoneen.

Tulin kahdeksalta, tsekkasin Monacon aika-ajot huoneessa ja lähdin baariin. Oli vapauttavaa, kun liikenne on jotakuinkin ennakoitavissa, perskärpäsiä ei pyöri jaloissa ja homma kokonaisvaltaisesti futaa. Viimeisen illan kunniaksi tein murskapäätöksen vetää kännit. Kiskaisin kanat cashewilla, mikä oli siinä määrin tulista, että hiki vain virtasi kaljua pitkin ja meni ehkä viisi tuoppia janoon. Aloin hyppimään Jalan P Ramleen baarikatua. Eka paikka oli vähän turhan obvious länkkärien tyttöbaari, jossa vaarit hengasivat pikkumimmien kanssa (tosin pirusti viihtyisämpi kuin mikään PP:ssä), joten vaihdoin nopeasti maisemaa. Kolmannessa klubissa tärppäsi ja lyöttäydyin parin aussiexpatin ja heidän natiivinaisystäviensä remmiin. Oli hauska ilta: Hyvää viinaa – muisti meni.

Petronasin tornit ovat unenomaisen kauniit yöllä – scifimeininkiä. En olisi uskonut, että Chrysler buildingiä kauniimpaa pilvenpiirtäjää onnistutaan rakentamaan, mutta niin vain taisivat onnistua. Maa on muutenkin todella positiivinen ylläri; olen äärimmäisen uskontovastainen ihminen ja islaminuskohan tunnetusti on uskonnoista se typerin, joten suhtauduin varauksella musulmaanimaahan menoon. Olin kuitenkin ennakkoluuloineni väärässä: täällä tuntuu olevan elä ja anna elää-meno eikä uskonnollisuus pilaa kaikkea. Toivoa sopii, että homma säilyy ennallaan. Toisekseen, maa on yllättävän rikas (tai ainakin kätkee köyhyyden pöndelle tmv lähiöihin) ja epätoivo paremmin hallinnassa kuin missään vierailemistani naapurimaista. Kuitenkin länkkäri on täällä kingi: kaltaiseni herrasmies tunnistetaan vaikka paskat housussa eivätkä poket ole samanmoisia mulqvisteja kuin vaikkapa Australiassa – heittävät sisään eivätkä ulos!

Paikan specialiteetti klubeissa on akvaario, jossa ui 2-3 40 senttistä black tip reef sharkia; kauniita otuksia. Toinen hieno homma ovat animoidut vihreät jalankulkuvalot, jossa tikku-ukko kiihdyttää tahtia sitä mukaa, kun hiekka tiimalasissa juoksee kuiviin.

LISÄYS: Kolmas specialiteetti ovat raivolla bondaavat munkit. Kaljut kaapuviskaalit yrittivät kerta toisensa jälkeen antaa minulle kullitettua buddhan kuvaa. Dialogi meni aina ”No thanks, no”

”It’s all right!”

”No.” Tässä vaiheessa otin neljä juoksuaskelta, joista kahdessa ekassa munkki pysyi mukana kunnes luovutti.

Olli suosittelee KL:ia.

Kidutusta

perjantai, toukokuu 23rd, 2008

Podin eilisen kankkusta murjottamalla hotellihuoneessa koko päivän ruoka-aikoja lukuunottamatta. Pakki jätti vastalauseen intakelle, mikä ei parantanut tilannetta.

Heräsin tänään virkistyneenä käsittämättömään älämölöön kello 7. Mietin, että josko Punaiset Khmerit tulevat taas.Hotlan viereiselle paraatikentälle oli kerääntynyt aselajien paraatiposset ja joku seremonia siellä oli meneillään. Pistelin menemään kohti Tuol Slengin kansanmurhamuseota pysähtyen matkalla syömään erinomaisen aamiaisen Freebirdissä, joka oli yksi viihtyisimmistä koskaan kokemistani baareista. Mesta oli tyylillä puusisustettu pieni baari, jossa soitettiin Metallicaa aamuyhdeksältä.

Tuol Slengiin meno kouraisi jo valmiiksi kuralla olevaa vatsanpohjaa. Punaisten Khmerien hallinto lienee yksi 1900-luvun hulluimmista, vaikka tietty vastus on kovaa kaliiberia. Kommunistinen hallinto tappoi 30% omasta kansastaan nelivuotisen valtakautensa aikana. Tuol Slengissä kidutettiin 17000 ihmistä, minkä jälkeen henkiinjääneet tapettiin Kuoleman Kentillä. 12 selvisi hengissä.

Valokuvat kidutuksen uhreista kahlittuina hetekoihin verilammikot allaan lattialla olivat ikäänkuin rankkaa katsottavaa. Vielä kovempaa olivat räkit täynnä uhrien kasvokuvia. Aivan vitun hullua. Ei ollut itku kaukana. Kannattaa miettiä seuraavalla kerralla, kun äänestää vasemmistoliittoa tai vihreitä (jos rakkaassa lukijakunnassa – tai Suomessa ylipäänsäkään enää – moisia epattoja edes onkaan), että viimekädessä he järjestäisivät saman pössiksen Suomeen, jos vain saisivat absoluuttisen vallan.

Pakenin tuktukilla (valitsin neuvokkaasti kuskin, jolla oli kypärä!) Hotel Cambodianaan, jossa vaihdoin seitsemän dollarin suojelurahan uima-altaan käyttöoikeuteen. Huomenna Kuala Lumpuriin.

Phnom Penh

torstai, toukokuu 22nd, 2008

Karmea Krapula.

Phnom Penh on aika kova kokemus. Niin kova, että ratkesin ryyppäämään tosissani pitkästä aikaa. Aloittelin jokirannassa viiden aikoihin. Naureskelin siinä, että noin 30 sekunnin välein olisi voinut ottaa valokuvan, kun paikalliset kuljetukset ovat lievästi sanottuna eksoottisia alkaen neljä-päällä mopoista, mies ja kaksi sianruhoa mopolla ja päätyen tappiin asti säkeillä lastattuun kuormuriin, minkä päällä istui noin 15 kulia. Sitten alkoi friikkishow. Alku oli kevyt: sellainen 8-vuotias tyttö tuli myymään kirjoja ja postikortteja eikä meinannut lähteä kulumallakaan pois, sitten paikalle roudattiin kädetön ja jalaton pikkupoika (mietin rahaa antaessani, että laitanko sen suuhun vai minne), sitten tuli sellainen aivan käsittämättömän epämuodostunut äijä, jolla oli isoin pää, minkä olen koskaan nähnyt. Kelasin, että olo on kuin jossain pervossa tosi-tv:ssä, jossa kurjin weirdo voittaa pääpalkinnon: 25 jenkkisenttiä. Viimeisenä tuli ehkä kuusivuotias pikkupoika trokaamaan jotain paskaa.

Pakenin baariin, jonne ei nähnyt sisään. Viereen liimaantui naikkonen vasemmalle ja oikealle ja kolme baaritiskin toiselle puolelle. Tilasin amatöörinä kaljan. Olin paikan ainoa asiakas. Mimmit eivät onneksi ahdistelleet kovin paljoa, vaan juttelivat keskenään, kuin en olisi paikalla ollenkaan.

Pakenin sieltä toiseen baariin, jossa 15 aussiäijää katsoi australialaista potkupalloa. Imin taas kaljan ennätysvauhtia ja pakenin seuraavaan baariin, jossa terassilla istui kaksi vanhaa brittipierua ja yksi aivan kuvankaunis pikkumimmi. Ilmoitin olevani 1. päivää kaupungissa, mikä herätti kokeneemmassa kalustossa huvittuneisuutta. Toinen vaari oli paikan omistaja, joka kertoi kyllästyneensä länsimaiden Systeemiin ja muuttaneensa mestoille pari vuotta sitten. Äijä briiffasi paikalliset systeemit ja kehuskeli ylpeänä, että tähän baariinpa ei päästetä neekereitä, lesboja eikä homoja sisään.

Jatkoin pakomatkaa biljardibaariin, jossa soitettiin KISS:iä. Homman tultua alkeellisesti kontrolliin funtsin, että miesseuran pokaaminen on välttämätön peliliike tai muuten lähtee mopedi lapasesta. Tsekkasin baaritiskin päästä ainoat kaksi kundia, joilla ei ollut paikallista naisseuraaja ja jotka näyttivät edes semiasiallisilta. Brittejä nekin, mutta olosuhteisiin nähden hyvä muuvi. Kaverit olivat parin viikon aasiantourilla ja viettämässä ainoaa päiväänsä PP:ssä. Ryhdyin turistioppaaksi ja lähdettiin parin kaljan jälkeen kohti Heart of Darkness-klubia, jonne baarinpitäjä oli nimenomaan kieltänyt menemästä – mestassa ammuttiin länkkärituristi pari vuotta sitten. Gubbet olivat miehekkäästi vuokranneet tuktukin päiväksi 30 dollarilla, että on niitä dumbempiakin turisteja kuin minä.

Tyypeiltä meni sisu kaulaan klubin ovella, joten mentiin naapuribaariin, missä britit ottivat bilisvedon kiinni baarityttöjen kanssa olusista. Olin varma, että tuli turkuun, mutta britit voittivat yllättäen kaksi kovatasoista matsia tuubiin ja naisparat olivat silminnähden tuskissaan tapiosta. Kahden aikoihin britit lähtivät katsomaan potkupalloa ja olin sen verran päreessä, että päätin lähteä nukkumaan. Funtsin hetken, että onko turvallisempaa ottaa mopo vai kävellä: päädyin dallaamaan aution ja pimeän kaupungin läpi hotellille.

En ole nähnyt kapungissa ainuttakaan ketjuravintolaa. Viidakossa temppelien katselu meni ok, vaikka olikin kuuma, mutta täällä päiväsaikaan liikkuminen on yhtä tuskaa: on polttavan kuuma ja pääsääntöisesti haisee käsittämättömän pahalle. Kankkunen ei varsinaisesti auta tilannetta. Pitäisi varmaan käydä maksimoimassa kurjuus Punaisten Khmerien kidutuskammioissa, mutta saattaa jäädä se reissu huomiselle.

Lomakuvia

tiistai, toukokuu 20th, 2008

Käytin tietokoneilukapaa pitkälle varatankin puolelle lisätessäni pari albumia (Thaimaa ja Siem Reap, löytyvät tuosta oikealta). Enjoy.

Tai niin, ehkä sen verran voisi lisätä, että mietin matkalla Thaimaasta, että varmaan pitäisi ottaa auto tuktukin sijaan, kun tuktukki voi olla vähän vaarallinen. Näin vanhemmiten kun sitä pelkää kuolemaa. Pari kertaa parin päivän suhailujen aikana on ollut rystyset valkoisina-tilanteita, kun 8:n metriä leveällä tiellä tulee vastaan bussi, joka ohittaa kuormuria. Jotenkin niistä selvittiin, kunnes tänään matkalla hotlalle jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni tuktukonnettomuuteen: edellä ajanut auto veti liinat kiinni ja eihän siinä märällä tiellä mitään voi tehdä, kun perävaunussa ei ole jarruja. Mopo liukui märällä asvaltilla auton perään ja kippasi. Olin vaan, että nyt kuoli kuli, mutta niin vain se kömpi sieltä auton, perävaunun ja mopedin alta elävänä ylös. Onneksi vauhtia oli sen verran vähän, että törmäys tapahtui kävelyvauhtia ja tapiot lasketaan rikkoontuneena muovina, pleksinä, vilkkuna jne.

Phnom Penhissä en ota tuktukkia.

22 tuntia Kambodzhassa

maanantai, toukokuu 19th, 2008

Kambozhan perusteellisten maahantulomuodollisuuksien jälkeen oli kuli vastassa oikein ”Mr. Olli ***ä”-kyltin kanssa. Mopovetoisella tuktukhimmelillä guesthouseen, kaljalle ja nukkumaan.

Mesta on aivan eri planeetalta kuin Bangkok tai Phuket. Thaimaan turismokohteet ovat eksoottisuudessaan lähempänä Ruotsia kuin Kambodzhaa. Eikä mikään maksa mitn. Ei mitn. Herkullinen illallinen turistiytimessä (siinä korttelissa, jonne kyltti osoittaa ”Pub Street”) paremmassa paikassa maksoi isoine kaljoineen USD4.50. Eli ei mitn. Ihan siisti – muttei mikään johanna***ä-tasoinen – hotla maksaa USD15 yö – Ilman ilmastointia lähtisi alle kybällä.

Kuli oli aamulla vastassa kello 7.30 ja lähdettiin katsastamaan ruinioita. Kovasti vaikuttavaa jälkeä kantajat, pinoajat ja kaivertajat olivat saanee aikaiseksi, mutta saumat eivät olleet inkojen työn tasalla. Ta Prohm oli mykistävän hieno, kun ne puut kasvavat sillai hassusti ruinioiden päällä. Mestahan on niin järjettömän kokoinen, että ainoa järkevä tapa nähdä paikka on vuokrata kuli mopoineen/tuktukkeineen/takseineen koko päiväksi. Parin tunnin jälkeen olin hiestä läpimärkä ja aivan puhki. Olin juuri pääkallonpaikalla Angor Vatissa, kun alkoi satamaan rankasti, mikä oli oikein miellyttävä kokemus, kun oli pakko vähän rauhottua ja ilmakin viileni. Khmerien kivimiehet eivät myöskään oikein hiffanneet viemäröinnin päälle, joten kuuden tunnin ankaran kulttuurimatkailun jälkeen päätin lopettaa tältä päivältä ja lähteä takaisin hotlalle.

Juttelin kulin kanssa hotlalle päästyäni kustannusrakenteesta: mopo maksaa tonnin ja perävaunu 500. Päivätaksa on USD12(!), josta hotla niistää 3, bensaan menee 2.50, joten kulille jää päivän duunista USD6.50, mistä maksetaan lyhennykset ja välineen kiinteämmät kustannukset. Tippasin kaveria kolmella dollarilla, mistä kuli oli silminnähden yllättynyt ja tyytyväinen; hotlalla minuun iski jonkinmoinen katumus siitä, että annoin vain kolme taalaa.

Vein viikon pyykit aamulla kadun toiselle puolelle, missä pyykkitupaa piti kaksi noin 10-vuotiasta tyttöä. Säkillinen pyykkiä maksaa USD4.50. Raunioilla perskärpäset ovat pääosin pikkulapsia, jotka myyvät kaikenmoista krääsää ja skeidaa. Yksi skidi yritti myydä hienonnäköistä Angor-opasta tiputtamalla ovh:sta (27.50) suoraan kymppiin, siitä 8-7-6-5-4-3-2-1. Taalalla olisi siis lähtenyt. En ostanut.

Ensimmäinen päivä on (melkein) takana. Vähän maailmantuskaa pukkaa, kun pitkästä aikaa näkee taas aikamoista köyhyyttä ja kurjuutta. Phnom Penissä on eittämättä samaa sitä samaa luvassa tupla-annos.

Rantaosuus

sunnuntai, toukokuu 18th, 2008

Kirjoitan tata Bangkokin kentan terminaalista, josta en 17-vuoden tietokonemieskokemuksella saa mitenkaan tiristettya skandeja ulos,  joten saatte tyytya arvailemaan, etta nainko papukaijoja vai naeinkoe niita.

Reissun rantalomaosuus on nyt paketissa. Aktiivilomaa ja rantalomaa seuraa nyt kulttuuriosuus, kun pamautan Siem Reapiin ja Angor Wattiin. Tunnelma on katossa, kakki tulee tiukkoina briketteina pakin toivuttua Bangkokin hetkellisesta nikottelusta, kaikki duunisalasanat on unohdettu ja ajattelin juhlistaa voittokulkua satsaamalla viimeiset pelimerkit netin sijaan olueeseen.

Thaikut

lauantai, toukokuu 17th, 2008

Matka on edennyt Bangkokin kautta Phuketiin. Ninan lentoyhtiötaustan siivittämina olemme ekaa yötä lukuunottamatta asuneet vain luxushotelleissa. Bangkok oli yllättävän moderni ja asiallinen kity – enpä ole nähnyt missään mm. vastaavanmoista K-ostoparatiisia.

Phuketissa asumme täysin sivussa Patongin torremolinospössiksestä aika pömpöösissä resortissa. On oma ranta ja hotelliallas ja ranta-allas ja muuta. Olen aina ollut, että resorttiin minua ei saa, mutta nyt kun täällä olen niin mikäs täällä ollessa. Palvelu pelittää ja kuleja riittää joka lähtöön. Olo on ikäänkuin 1700-luvun aatelisella, jolle jaettiin hyvä käsi jo laitoksella.

Yhden päivän kestin aloillani, mutta tänään kävin heittämässä pari venedyykkiä. Resortin vahvuus olikin ollut, ettei täällä ollut yhtään saksalaista, joten epähuomiossa buukkasin itseni saksalaisen operaattorin veneelle. Laiva täynnä nahkahousunpaukuttelijoita oli vähintäänkin hämmentävä kokemus. Timanttinen organisaatio, pirullinen detaljien taso (mm. saiteista oli 3D-graafit, joihin joka jumalan kivi ja syvyys oli merkattu; taululle oli myös kirjoitettu droppiaika ”11.05” jo tuntia ennen saapumista!) ja aivan käsittämätön asiakkaiden mukanapelaaminen: kello 11.00 koko remmi istui kaikki kamat päällä maskit naamalla ja kun – kello 11.05.00 – komento veteen kuului niin koko 15 sukeltajan posse oli vedessä 90 sekunnissa. Oli hilkulla, etten munannut koko Systeemiä, kun normaalisti olen aina nopein pukeutuja niin aloitan taktisesti pukemaan vähän myöhässä. Ehdin kuitenkin veteen ajoissa. Mietin siinä, että yksi strateginen italiaano tai ranskanpelle riittäisi pilaamaan koko retken – ja tunne olisi eittämättä molemminpuolinen.

Vedessä homma jatkui samaan malliin: edettiin tiukassa parijonossa oppaan imussa. Ryhmän kolmella viiksimiehellä oli jokaisella sellainen 0.1 megawatin valonheitin mukana, jollaisilla isoisät aikanaan pitivät keskitysleirin asukit karkaamasta. Dyykki itsessään oli vähän kaksijakoista: näkyvyys oli alle kybä, mutta potentiaalia kyllä löytyi. Hienoja merisiilejä, nemoja, ausseihin verrattuna erilaisia nudibrancheja, omituinen pipefish ja pari velhokalaa. Hyvällä näkyvyydellä dyykki eittämättä on maailmanluokkaa, mutta tietty pitää sen verran vetää kotiin päin, ettei ole erityistä syytä lähteä merta edemmäs kalaan. Kenkkua oli vetää lainakamoilla kyllä – etenkin räpylät olivat aivan mahdottomat.

Huomenna lahjakortti resorttiin kuivuu, joten muutamme Patong beachin torrepössikseen. Käytiin eilen siellä varovasti tunnustelemassa ja vähän kyllä pelottaa, että mitenköhän siellä pärjää vuorokauden ilman, että menee järki. Suojakännillä varmaan.

Yksi aika hämmentävä dilemma jäi tuosta tunnustelureissusta: monet perskärpäset kun tunnistivat minut/meidät ausseiksi! Ei siinä mitään, että perskärpänen tulee ja avaa pelit ”hei, hei, mitä kuuluu”:lla, mutta että ”G’day, mate”:lla!? Mitvit? Miten ne tekee sen? Kelailtiin tota ja tuli mieleen vain Ninan paita, kausi (syksyä pukkaa kotopuolessa) ja se, ettemme olleet ravunpunaisia kuten euroturismot. Olen aina ollut ihmeissäni siitäkin, että suomalaiseksi tunnistavat, mutta aussiksi.

Exmouthin kuvia

perjantai, toukokuu 9th, 2008

Kohtasin siis kaksi valashaita. Ensimmäinen oli pieni ja hitaasti etenevä:

p5030002.jpg p5030005.jpg p5030007.jpg p5030010.jpg

Toinen oli isompi ja pisteli menemään reilua solmua, joten kyydissä pysymisessä oli sen verran tekemistä, ettei kunnon kuvia oikein saanut otettua. Tässä paras:

p5030017.jpg

Kuvat on otettu Leonin kolmeen metriin vedenpitävällä Olympuksella, joka oli tähän käyttöön mitä paras.

Tälläistä ei voisi Suomessa selvinpäin edes sattua:

p5070027.jpg

^ Eräänä aamuna odottaessani sukellusnoutoa pihalla oli kolme emua, joista kuvassa kaksi.

Alla kuva Antonin kommenteissa esille nostamasta jenkkilaivaston VLF-hässäkästä. Kuvan vasemmassa laidassa myös mainittu NavyPier.

p5050021.jpg

Sukelluselämää kakkonen

tiistai, toukokuu 6th, 2008

Päivä valkeni tuulisena ja pilvisenä, ja kun edellisenä päivänä oli ollut huono näkyvyys niin odotukset eivät olleet katossa. Toisin kävi.

Ekat kaksi dyykkiä olivat ne Light House Bayn paremmat dyykit eikä homma olisi voinut toimia paremmin. Pariksi arvottiin karu lihava saksalainen rekkakuskilesbo, jonka harvoja vahvuuksia on erinomainen taito sukeltaa ja äärimmäinen kyky bongata täysin näkymätöntä kamaa. Lepakko bongasi mm. kolmesenttisen käytännössä läpinäkyvän lionfishin ja yhtälailla näkymättömän kampelan hiekkapohjasta; lisäksi löytyi aiemmin kohtaamaton nudibranch. En itsekään ollut täysin ruosteessa bongaten tokalta dyykiltä kaksi mustekalaa koloista ja vikalta dyykiltä kolme(!) pientä velhokalaa. Lisäksi vastaan ui mm. kilppari, kolme merikärmestä (olive), lionfishejä ynnä muuta ynnä muuta. Tokan dyykin alussa yläpuolelta sivussa huiteli ohi paholaisrausku, mutta meni niin kaukana, että hädin tuskin hahmo näkyi.  

Onhan tämä kuin taivas, mutta kun tämä nyt on nähty niin kyllä vaaka kallistuu silti Suuren Valliriutan puolelle. Jos olisin nyt siellä samalla iskukyvyllä varustettuna (huippukamat, enemmän kokemusta tekniikassa ja bongaamisessa) niin homma ei voisi kuin toimia. Tokihan täällä on valashait, mutta tokkopa niiden takia kannattaa kitua kolmea päivää lentokoneessa. Jollei tykkää liveaboardeista niin sitten tämä tietty on parempi, kun kaikki reissut ovat päivämatkoja. Hyvä kuitenkin, että tuli nähtyä – ei tätä varsinaisesti voi katuakaan!

Huomenna sukellan kenties 15:nen kerran ”yhdessä maailman 10:stä parhaasta kohteesta”, kun vuorossa on Navy Pier. Eli ehkä tämä tästä vielä paranee…