Archive for lokakuu, 2008

Top-10 kirjaluettelo

perjantai, lokakuu 31st, 2008

Tämä blogi toteuttaa kaikki toiveet. Ei missään erityisessä järjestyksessä eikä välttämättä täysin kattava lista:

  • Neil Straus & Motley Crue: The Dirt: Confessions of the World’s Most Notorious Rock Band

Rokkielämäkerrat eivät tästä parane. Erinomainen kuvaus neljän kahjon supersankarin täysin toisistaan poikkeavista versioista samasta tarinasta. Rokkisupersankareista ei tule täysin sattumalta rokkisupersankareita.

  • Howard Marks: Mr Nice

Tiedä sitten miten väritetty tarina, mutta kielellisesti loistelias sivistyneen hasahörhön tie kovan kaliiberin kansainväliseksi huumekauppiaaksi.

  • Antony Beevor: Stalingrad

En muista itkeneeni mitään muuta kirjaa lukiessani. Ei heikkohermoisille.

  • Robert Wright: The Moral Animal: Why Are We The Way We Are

On eittämättä parempiakin ja tuoreempiakin evopsykkakirjoja, mutta tämä oli ensimmäinen, jonka luin. Tämä kirja aiheutti lähes uskonnollisen kokemuksen ja todella muokkasi maailmankatsomustani.

  • Hunter S. Thompson: Fear and Loathing in Las Vegas: A savage journey to the heart of the American Dream

Peruskamaa, mutta ah niin uskomatonta sellaista.

  • Iain M. Banks: The Use of Weapons

En ole mikään varsinainen scififanaatikko, mutta tämän on kyllä oltava paras, minkä olen koskaan lukenut. Vähän raskas formaatti, mutta unohtumaton kirja. Consider Phlebas voi olla  hyvä lukea pohjille, että saa Kulttuurista kiinni.

  • Bret Easton Ellis: Lunar Park

Ameriikan Tuomas Vimmalta voi oikeastaan suositella mitä vaan, mutta tämä oli kyllä kovan luokan tarina. Kuten aina niin loppua kohden ote vähän höltyy.

  • Bill Bryson: A Short History of Nearly Everything

Mestarillinen luonnontieteiden ja luonnontieteiden historian popularisointi.

  •  Douglas Adams:The Hitchhiker’s Guide to the Galaxy

Alkaa olla vähän vaikeuksia saada kymppiä kasaan, mutta siis jos tätä ei joku ole muka vielä lukenut niin ottaa kirjan käteen.

  • JRR Tolkien: Taru ja Silmarillon

Tokkopa kukaan tulee koskaan kirjoittamaan mitään kauniimmalla englannin kielellä.

Salomonsaarten kuvat

perjantai, lokakuu 31st, 2008

Taasen tuossa oikealla.

Ja pari videota:

Vanuatun kuvat

keskiviikko, lokakuu 29th, 2008

Väänsin Vanuatun kuvat Flickeriin. Löytyvät linkeistä tuossa oikealla.

Lisäksi pari videota.

Tosielämä koittaa taas

tiistai, lokakuu 28th, 2008

Brissyn kentällä odottelemassa konetta kohti kotia. Kirjoitan viiltävän anal-yysin reissusta myöhemmin, mutta tässä jotain maailmankolkasta nimeltä Salomonsaaret.

Leon otti ja muutti suunnitelmiaan ja lähti mukaan myös Ghizoon, mikä oli kaikin puolin erinomainen juttu. Paikallinen paikallislentoyhtiö Solomon Airlines osoittautui hämmentäväksi harrastelijalentoyhtiöksi. Aikataulu on lähinnä viitteellinen ja koneet lentävät, jos varaosia, matkustajia ja rahtia löytyy. Jos ja kun kaikki loksahtaa kohdalleen niin silloin mennään – ja tämä voi myös tapahtua ennen ilmoitettua lähtöaikaa. Odotimme viisi tuntia Honiaran kotimaanterminaalissa, kunnes loksahti.

Gizo on maan toiseksi suurin kaupunki 4600 asukkaineen. Lentokenttä on naapurisaarella ja siitä mentiin veneellä kylille. Operaattorin päämies Danny oli laiturilla vastassa ja ajoi meidät 300m hotellille, ettei eksytty. Otettiin pilottien kanssa kaljat mestan toisessa ravintelissa PT109:ssä, joka on nimetty JFK:n partioveneen mukaan, minkä puolestaan japsihävittäjä upotti naapurisaaren rantaan. JFK:n kalastanut natiivigubbe kuulemma sai kutsun virkaanastujaisiin, muttei sitten saanut viisumia.

Aamulla sukeltamaan ja heti parhaille saiteille: Toa Maru oli japanilainen rahtilaiva, joka upposi rantaveteen: mainio dyykki, mutta Coolidgen jälkeen vähän lapsellinen. Grand Central Station olikin sitten enne siitä, mitä sukeltaminen Salomonsaarilla on: kaloja. Kalalajien määrä siellä kun on suurempi kuin missään muualla maailmassa ehkä PNG:tä lukuunottamatta. Ja sen kyllä huomasi: ennennäkemätöntä kalaa tuli vastaan jatkuvasti. Paikallinen specialiteetti on kun merivirrat kohtaavat: näkyvyys heikkenee ehkä 15metriin ja kalojen määrä ympärillä paremman sanan puutteessa räjähtää. Yhtäkkiä sitä huomaa olevansa 50-päisen barracudaparven keskellä, että jaahas.

Niin hassulta kuin se kuullostaakin niin parasta olivat pintaintervallit: vene parkkiin mitä kauneimman aution perusparatiisisaaren rantaan. Lounasta, uintia, riuttahaiden ja erakkorapujen bongausta – kokonaisvaltaista parhautta. Toinen dyykki, kylille, suihku, päiväunet, päivällinen ja pari kaljaa ja yhdeksältä nukkumaan. Toistetaan kuusi kertaa. Maximum recharge.

Leonin lähdettyä matka jatkui Mundaan, mutta siitä lisää huomenna.

Muutos suunnitelmaan

keskiviikko, lokakuu 22nd, 2008

24.10: Gizo-Munda (vene)

24-27.10: Agnes Lodge

27.10: Munda-Honiara IE101, 11.45-13.05

28.10: Kotiin kuin aiemmin ilmoitettu

Parit kuvat

torstai, lokakuu 16th, 2008

Pistän kankkuspäivän ratoksi parit kuvat tähän ikäänkuin teasereiksi. Parempaa resoa jne on luvassa kun yhteydet paranevat…

dsc_1388.JPG dsc_1423.JPG dsc_1440.JPG dsc_1441.JPG dsc_1448.JPG

Parista ekasta kuvasta saa vähän käsitystä, kun huomioi, että kuvalla on korkeutta ainakin sata metriä.

Virallinen tulivuorenvalloittajakuva:

dsc_1457.JPG

Vielä naurattaa:

dsc_1459.JPG

Kunnes tuli Iso Pamaus ja Suuri Valloittaja lähti kovaa kyytiä karkuun:

dsc_1460.JPG

Päiväreissu Vilasta tehtiin purjelaivalla autiosaarelle. Kurjaa elämää.

dsc_1467.JPG dsc_1492.JPG

Decostopilla (Leonin kuuteen metriin vedenpitävällä kameralla kuvattu):

pa050093.JPG 

Puolen tunnin stopilla on aikaa hölmöillä:

pa050112.JPG

Dyykkiopas Tula. Lähtisitkö näiden kavereiden kanssa 60 metriin sinkkutankilla? En minäkään.

pa050145.JPG

Neptunen semidrymannekiinit:

pa050159.JPG

Bonuksena video Millennium Caven jälkeiseltä jokiuiskentelulta.

Santosta ja Vanuatusta vielä

maanantai, lokakuu 13th, 2008

Kirjoitan tätä kapitaalista elikä Port Vilasta. Kolmen päivän ja kahden tulivuorisession jälkeen saavuimme menestyksekkäästi takaisin internetin, mobiilin, kylmän juoman ja lämpimän suihkun kantomatkan päähän.

Coolidgen yödyykki oli kenties vaikuttavin kokemani yksittäinen kokemus kunnes pääsimme Tannaan (kts. alla). Odotin perusyödyykkiä hylyllä ja koralleilla, vaan eipä ollut aavistustakaan mitä tuleman piti. Pimeän laskutuessa laskeuduttiin noin 40 metriin, missä aukeni täysin ennenkokematon maailma. Mikälie lastiruuma oli täynnään flashlight fish-nimisiä otuksia, jotka bioluminenssillaan valaisivat koko paikan. Olo oli kuin keskellä erikoistehoste-elokuvaa. Jonkin aikaa showta seurattuamme opas viittoili, että katsokaa toisianne: ja kuinka ollakaan valoa oli riittävästi, että pystyi tunnistamaan kuka sukeltaja on kuka – tämä siis yöllä hylyssä, jossa päivälläkin on pimeää. Eivät sanat riitä.

Demografiahavintoja: melanesialainen ihmistyyppi on rehti yönmusta neekeri. Haju on pistävä. Ottaen huomioon, että pössis sata vuotta sitten oli lähinnä naapureiden syömistä ja muita kamaluuksia niin mitä mukavinta porukkaa nykyään. Kuljettiin Santossa matkalla pankkiautomaatilta syömään ja kohdattiin korisjengillinen nuoria pahannäköisiä juippeja; kohdalle osuttuamme juipit toivottivat kohteliaasti, notta Good evening. Jengi hymyilee ja on erittäin ystävällistä. Vähän hitaalle on vaan monessa tapauksessa viritetty joko piuhat tai perusvauhti. Esimerkkinä Tannan autokuski, joka lentokenttäautokunnan osana 1/2 pysähtyi odottamaan jälkijoukkoa postitoimiston pihaan. Kymmenen minuutin päästä ihmettelin ääneen, josko odotus voitaisi suorittaa lentokentällä, jossa vaikkakaan ei mitään maailmanluokan loungefasiliteetteja sentään niin ainakin olisi vessa ja kioski. Ei kuulunut vastausta, joten seuraava kymmenen minuuttia vietettiin hiljaisuudessa, minkä jälkeen kuski sanoi, ”OK, we go airport now.”

Yasur

maanantai, lokakuu 13th, 2008

Filosofiapläjäyksessä tänään tuntemukset. Perustuntemukset – jollei nyt mennä ihan fyysiseksi, kuten nälkään – ovat tunnetusti suunnilleen ilo, suru, pelko, viha jne. Ihminen on siitä nokkela otus, että se pyrkii itse luomaan noita tunnetiloja itselleen: on hyppyä laskuvarjon kanssa lentokoneesta, päihteitä, nopeita polttomoottorivälineitä jne. Ja sitten on vuori nimeltä Yasur.

Yasur on Vanuatun Tanna-nimisellä saarella sijaitseva toimiva tulivuori. Lentokone pääkaupungista vie 40 minuuttia, minkä jälkeen pompputietä avolavapakulla tai maasturilla puolitoista tuntia. Sitten kamat bungalowiin ja samaa pompputietä takas puoli tuntia ja mäkeä ylös. Viimeinen 200 metriä jalan mäkeä ylös ja sitten tapittaakin suoraan tulivuoren ytimeen.

Vähän on savua ja rikinkatkua. Jotain oranssia siellä pärskii. Sitten maa tärisee, vuori ärjäisee ja ampuu 150 metrisen pyroklastisen savupilven yläviistoon. Jokainen turisti ottaa vähintään kaksi askelta taaksepäin. Savu peittää taas koko ehkä 250m halkaisijaltaan ja 100 syvän kraaterin. Vähän taas pärskii. Kunnes paineaallon näkee – se osuu kraaterin reunoihin vajaan puolen sekunnin päästä tuoden mukanaan kirjaimellisesti helvetinmoisen pamauksen: tulikiveä sinkoaa kraaterin reunoille ja ehkä parin sadan metrin korkeuteen. Joku huutaa run-run-run. Kaikki pakittavat taas kunnes huomaavat, että ei tule kohti. Tunnetila on pakokauhu, adrenaliini ja hämmennys. Sitten tulee pimiä ja sauhu kraaterissa ja sen yläpuolella värjäytyy oranssiksi. Pyrotekniikashow ei ota laantuakseen.

Kuvia ja videoita on, mutta niitä saatte odottaa jonkun viikon. Hyvää kannattaa odottaa.

Santo

keskiviikko, lokakuu 8th, 2008

Matka Vanuatuun sujui rattoisasti. Välilaskulla kapitaaliin – Port Vilaan – noudettiin paperiliput, jotka kuin ihmeen kaupalla löytyivät ilman hässäkkää. Ihmeteltiin kovin afrikkalaista meininkiä; ihmiset tosin puhuivat englantia ja hymyilivät.

Propelivehkeellä perille ja bungalowiin. Hotla olikin sitten hevonkuusessa, joten eikun peukku pystyyn pimeällä tiellä ja eikös sieltä minivani poiminut kyytiin. Käytiin ihmettelemässä dyykkioperaattorin (Allan Power) konttoria. Koputettiin naapurin oveen ja eikös sieltä könynnyt kaksi wanhaa gubbea (siis vielä meitäkin wanhempia) ulos. Olimme oikeassa osoitteessa ja nouto huomenna kello 8.

Eikun sukeltamaan. Operaattorin päämies Allan on ollut Santossa jonkun 40 vuotta ja sukeltanutkin 18000 kertaa Coolidgella. Siinä sivussa gubbe on rakentanut omin käsin decostoppisaitille korallipuutarhan. Köyttä pitkin hylylle, jonka kokka on noin 18 metrissä. Hylky makaa kyljellään viettävässä pohjassa niin, että perä on noin 70 metrissä. Hylky on lähes Viking Line-luokkaa eli jättimäisen iso. Hylkyyn pääsee sisään monista eri kohdasta ja sisällä on kaikenmoista kamaa alkaen suihkuista, vessoista, jeepistä, apteekista, parturintuolista, hylsyistä jne. Hylyn sisällä mutkitellaan holeista toiselle ja edetään kannelta toiselle syvemmälle hylkyyn. Pohja-aika on max 25min ja lähes kaikki dyykit decodyykkejä.

Mainittavin näistä sattui kohdalleni eilisaamuna, kun Leonilla oli nuha, joten pääsin Tula-nimisen natiivin kanssa kaksin koittamaan. Juttu nimittäin on, että olen vähän Leonia parempi ilman kanssa ja muutenkin, joten sanoin Tulalle, että nyt sitten mennään. Ja mentiinkin.  Sukellettiin noin 15m hylyn yläpuolella noin 25 metriin hylyn peräosaan ja siitä 55 metriin ja hylyn sisään. Typpinarkoosi iski tosissaan ja tuli vähän kuolemanpelkoinen olo. Minuutti ehkä huilattiin kunnes hylyn sisään ja mutkitellenkiemurrellen hylyn mitta keulaluukulle ja decoiemaan. Kompuutteri näytti 45 minuutin decoaikaa, joten onneksi oli korallipuutarhaa mitä ihmetellä. Profiilista katsoin, että 7 minuutin kohdalla syvyytettiin 55:een, 10 min yli 50:ssä ja pohjat 59.7m. Sitten sellainen 10 minuuttia välillä 50-18 ja dekoille. Kunnon muistikuvia sukelluksesta ei ollut, paitsi että kiirettä piti. Hylystä tulin ulos 80 baria pullossa ja dekoilta 8 baria. Dekopulloja olisi kyllä ollut, jos olisi tarvinnut. En ajatellut toistaa vastaavaa stunttia enää koskaan uudestaan.

Toinen mainittava tapaus, joka sattui oli kun otimme breikkipäivän ja värväsimme kulin viemään meidät Millennium Caveen. Matka starttasi 45 minuutin vaniajellulla pompputietä. Sitten käveltiin puoli tuntia paikalliseen kyläpahaseen, mistä viidakkopolkua etiäpäin – oppaana paljain jaloin dallaava Aron-niminen natiivi. Äärimmäisen söpö Babe-tyyppinen possu alkoi seuraamaan meitä röhkien ja katsottiin, että voi kuinka ihastuttavaa. Machetea kantavalla oppaalla oli toiset ajatukset ja hän juoksi possun kiinni ja kantoi metsään iskien silmää ja sanoen: ”Dinner!” Viidakko vaan raikasi possun kirkunasta ja päivittelimme natiivien tapoja Leonin kanssa. Vähän ajan päästä Aron ilmaantui ja sanoi, että ei kuulemma tappanut, kun oli merkattu possu. Tiedä sitten uskoako.

Matka jatkui kovasti kauniin viidakon ja toisen kyläpahasen kautta syvemmälle viidakkoon. Toisesta kylästä mukaan liittyivä kantajat, jotka ottivat reput (passeineen ja rahoineen tietty) ja tavattaisiin kuulemma luolan toisella puolella. Naureskeltiin, että näinköhän ”Dinner!” olisimmekin me, kuten näillä main on ollut tapana. Matka luolaan oli rankka: ylösalas mutaista polkua ja bambutikkaita. Luola oli helvetinmoinen kokemus: parhaimmillaan 15m leveä ja 50m korkea, jossa vettä muniin asti. Luolasta ulossyöttö oli uskomaton kokemus kun valoa alkoi näkymään. Luolassa meillä oli tietty mukana taskulamput.

Lounasta huiviin paratiisinomaisen pikku joen varrella. Sitten vähän dallausta ja puhallettiin lasten uimarenkaat, minkä kanssa alettiin surffaamaan jokea etiäpäin – tässä vaiheessa kantajat olivat taas kadonneet reppujen kanssa. Uimarengassurffailu oli kenties unohtumattomin kokemus elämässäni – ja tässä on kyllä tullut nähtyä jo aika paljon: 10-15m korkeat pystykallioseinät nousevat joesta ja ylhäällä viidakkoa. Surffailtiin kalojen seassa vesiputousten alta noin puoli tuntia tai jotain ja tunnin dallaus autolle ja vajaa tunti vanilla pois. Kenties paras päivämatka koskaan. Ennusteaika oli 8h, mutta vedettiin kuudessa. Tämä oli siis toissapäivänä ja vieläkin on jalat ihan poikki effrotista.

Jees pistetyään kuvia ja videoita joskus, mutta näillä yhteyksillä ei vaan onnistu.

Tänään yödyykki Coolidgella, huomanna aamudyykki, joku Blue Hole puolipäivämatka ja ylihuomenna Tanna-nimiselle saarelle, jossa pääkohde on Mt Yasur-tulivuori, jossa eilen haastatellun pankkiirin mukaan kuulemma sataa pakettiauton kokoisia laavalohkareita.

Yksi

keskiviikko, lokakuu 1st, 2008

Post-iteistä väsätty lomalaskuri näyttää pärstän edessä ykköstä. Kaikki kolme projektia erinäisissä vaiheissaan on siirretty onnellisille voittajille. Huominen menee vissiin erinäisiä vouchereita printtaillessa ja duunikavereille kuittaillessa. Sääennuste huomiselle on 29C, joten eiköhän sitä voisi lomille lähteä vähän etuajassa. Fiilis on suorastaan käsittämättömän hyvä. Duunikurjuuden maksimoinnin ylivertainen puoli on, että vapaa-ajasta nauttii kaksin verroin.

Tässä on jonkinmoiset mahdollisuudet, että sattuu vielä Ollia leukaan, kun irtisanoutuminen tapahtunee aika riskaabeliin aikaan. Jos vaan Suomessa pankit pysyvät pydessä niin bufferia riittää olla työttömänä noin 6 vuotta.  Realistisestikin sen minkä vuoden työttömyydessä menettäisi voittaisi luultavasti takaisin asuntojen hintojen laskussa. Tokihan tietty että jos tässä käyttää seuraavat 1.5 vuotta kiljun juontiin niin voihan se olla, ettei työkunto enää ole ihan parhaimmillaan. Tai no, silloin olisi varmaan sellainen laatupäällikön peruskurssi käyty. Noh, tätä on aikaa murehtia sitten joskus.