Santo

Matka Vanuatuun sujui rattoisasti. Välilaskulla kapitaaliin – Port Vilaan – noudettiin paperiliput, jotka kuin ihmeen kaupalla löytyivät ilman hässäkkää. Ihmeteltiin kovin afrikkalaista meininkiä; ihmiset tosin puhuivat englantia ja hymyilivät.

Propelivehkeellä perille ja bungalowiin. Hotla olikin sitten hevonkuusessa, joten eikun peukku pystyyn pimeällä tiellä ja eikös sieltä minivani poiminut kyytiin. Käytiin ihmettelemässä dyykkioperaattorin (Allan Power) konttoria. Koputettiin naapurin oveen ja eikös sieltä könynnyt kaksi wanhaa gubbea (siis vielä meitäkin wanhempia) ulos. Olimme oikeassa osoitteessa ja nouto huomenna kello 8.

Eikun sukeltamaan. Operaattorin päämies Allan on ollut Santossa jonkun 40 vuotta ja sukeltanutkin 18000 kertaa Coolidgella. Siinä sivussa gubbe on rakentanut omin käsin decostoppisaitille korallipuutarhan. Köyttä pitkin hylylle, jonka kokka on noin 18 metrissä. Hylky makaa kyljellään viettävässä pohjassa niin, että perä on noin 70 metrissä. Hylky on lähes Viking Line-luokkaa eli jättimäisen iso. Hylkyyn pääsee sisään monista eri kohdasta ja sisällä on kaikenmoista kamaa alkaen suihkuista, vessoista, jeepistä, apteekista, parturintuolista, hylsyistä jne. Hylyn sisällä mutkitellaan holeista toiselle ja edetään kannelta toiselle syvemmälle hylkyyn. Pohja-aika on max 25min ja lähes kaikki dyykit decodyykkejä.

Mainittavin näistä sattui kohdalleni eilisaamuna, kun Leonilla oli nuha, joten pääsin Tula-nimisen natiivin kanssa kaksin koittamaan. Juttu nimittäin on, että olen vähän Leonia parempi ilman kanssa ja muutenkin, joten sanoin Tulalle, että nyt sitten mennään. Ja mentiinkin.  Sukellettiin noin 15m hylyn yläpuolella noin 25 metriin hylyn peräosaan ja siitä 55 metriin ja hylyn sisään. Typpinarkoosi iski tosissaan ja tuli vähän kuolemanpelkoinen olo. Minuutti ehkä huilattiin kunnes hylyn sisään ja mutkitellenkiemurrellen hylyn mitta keulaluukulle ja decoiemaan. Kompuutteri näytti 45 minuutin decoaikaa, joten onneksi oli korallipuutarhaa mitä ihmetellä. Profiilista katsoin, että 7 minuutin kohdalla syvyytettiin 55:een, 10 min yli 50:ssä ja pohjat 59.7m. Sitten sellainen 10 minuuttia välillä 50-18 ja dekoille. Kunnon muistikuvia sukelluksesta ei ollut, paitsi että kiirettä piti. Hylystä tulin ulos 80 baria pullossa ja dekoilta 8 baria. Dekopulloja olisi kyllä ollut, jos olisi tarvinnut. En ajatellut toistaa vastaavaa stunttia enää koskaan uudestaan.

Toinen mainittava tapaus, joka sattui oli kun otimme breikkipäivän ja värväsimme kulin viemään meidät Millennium Caveen. Matka starttasi 45 minuutin vaniajellulla pompputietä. Sitten käveltiin puoli tuntia paikalliseen kyläpahaseen, mistä viidakkopolkua etiäpäin – oppaana paljain jaloin dallaava Aron-niminen natiivi. Äärimmäisen söpö Babe-tyyppinen possu alkoi seuraamaan meitä röhkien ja katsottiin, että voi kuinka ihastuttavaa. Machetea kantavalla oppaalla oli toiset ajatukset ja hän juoksi possun kiinni ja kantoi metsään iskien silmää ja sanoen: ”Dinner!” Viidakko vaan raikasi possun kirkunasta ja päivittelimme natiivien tapoja Leonin kanssa. Vähän ajan päästä Aron ilmaantui ja sanoi, että ei kuulemma tappanut, kun oli merkattu possu. Tiedä sitten uskoako.

Matka jatkui kovasti kauniin viidakon ja toisen kyläpahasen kautta syvemmälle viidakkoon. Toisesta kylästä mukaan liittyivä kantajat, jotka ottivat reput (passeineen ja rahoineen tietty) ja tavattaisiin kuulemma luolan toisella puolella. Naureskeltiin, että näinköhän ”Dinner!” olisimmekin me, kuten näillä main on ollut tapana. Matka luolaan oli rankka: ylösalas mutaista polkua ja bambutikkaita. Luola oli helvetinmoinen kokemus: parhaimmillaan 15m leveä ja 50m korkea, jossa vettä muniin asti. Luolasta ulossyöttö oli uskomaton kokemus kun valoa alkoi näkymään. Luolassa meillä oli tietty mukana taskulamput.

Lounasta huiviin paratiisinomaisen pikku joen varrella. Sitten vähän dallausta ja puhallettiin lasten uimarenkaat, minkä kanssa alettiin surffaamaan jokea etiäpäin – tässä vaiheessa kantajat olivat taas kadonneet reppujen kanssa. Uimarengassurffailu oli kenties unohtumattomin kokemus elämässäni – ja tässä on kyllä tullut nähtyä jo aika paljon: 10-15m korkeat pystykallioseinät nousevat joesta ja ylhäällä viidakkoa. Surffailtiin kalojen seassa vesiputousten alta noin puoli tuntia tai jotain ja tunnin dallaus autolle ja vajaa tunti vanilla pois. Kenties paras päivämatka koskaan. Ennusteaika oli 8h, mutta vedettiin kuudessa. Tämä oli siis toissapäivänä ja vieläkin on jalat ihan poikki effrotista.

Jees pistetyään kuvia ja videoita joskus, mutta näillä yhteyksillä ei vaan onnistu.

Tänään yödyykki Coolidgella, huomanna aamudyykki, joku Blue Hole puolipäivämatka ja ylihuomenna Tanna-nimiselle saarelle, jossa pääkohde on Mt Yasur-tulivuori, jossa eilen haastatellun pankkiirin mukaan kuulemma sataa pakettiauton kokoisia laavalohkareita.

Leave a Reply