Santosta ja Vanuatusta vielä

Kirjoitan tätä kapitaalista elikä Port Vilasta. Kolmen päivän ja kahden tulivuorisession jälkeen saavuimme menestyksekkäästi takaisin internetin, mobiilin, kylmän juoman ja lämpimän suihkun kantomatkan päähän.

Coolidgen yödyykki oli kenties vaikuttavin kokemani yksittäinen kokemus kunnes pääsimme Tannaan (kts. alla). Odotin perusyödyykkiä hylyllä ja koralleilla, vaan eipä ollut aavistustakaan mitä tuleman piti. Pimeän laskutuessa laskeuduttiin noin 40 metriin, missä aukeni täysin ennenkokematon maailma. Mikälie lastiruuma oli täynnään flashlight fish-nimisiä otuksia, jotka bioluminenssillaan valaisivat koko paikan. Olo oli kuin keskellä erikoistehoste-elokuvaa. Jonkin aikaa showta seurattuamme opas viittoili, että katsokaa toisianne: ja kuinka ollakaan valoa oli riittävästi, että pystyi tunnistamaan kuka sukeltaja on kuka – tämä siis yöllä hylyssä, jossa päivälläkin on pimeää. Eivät sanat riitä.

Demografiahavintoja: melanesialainen ihmistyyppi on rehti yönmusta neekeri. Haju on pistävä. Ottaen huomioon, että pössis sata vuotta sitten oli lähinnä naapureiden syömistä ja muita kamaluuksia niin mitä mukavinta porukkaa nykyään. Kuljettiin Santossa matkalla pankkiautomaatilta syömään ja kohdattiin korisjengillinen nuoria pahannäköisiä juippeja; kohdalle osuttuamme juipit toivottivat kohteliaasti, notta Good evening. Jengi hymyilee ja on erittäin ystävällistä. Vähän hitaalle on vaan monessa tapauksessa viritetty joko piuhat tai perusvauhti. Esimerkkinä Tannan autokuski, joka lentokenttäautokunnan osana 1/2 pysähtyi odottamaan jälkijoukkoa postitoimiston pihaan. Kymmenen minuutin päästä ihmettelin ääneen, josko odotus voitaisi suorittaa lentokentällä, jossa vaikkakaan ei mitään maailmanluokan loungefasiliteetteja sentään niin ainakin olisi vessa ja kioski. Ei kuulunut vastausta, joten seuraava kymmenen minuuttia vietettiin hiljaisuudessa, minkä jälkeen kuski sanoi, ”OK, we go airport now.”

Leave a Reply