Tilinpäätös

Tässä on nyt seitsemän viikkoa vierähtänyt Suomessa. Passivoituneena työttömänä en jaksanut kirjoittaa blogia, kun minulle ei tapahtunut mitään. Aika kova vääntö on ollut duunipaikan suhteen, mutta lopulta se järjestyi ja aloitin tänään. Kämppä on ostettu Köydenpunojankadulta, pihalla seisoo Audi TT ja homma kokonaisvaltaisesti Futaa.

Mitä jäi käteen seikkailuista Etelämeren saarilla? Yhdellä sanalla varmaankin elämänkokemusta. Ymmärrän taas, että ruoho on ja ei ole vihreämpää aidan toisella puolella. Olen tavattoman tyytyväinen ja ylpeä siitä, että lähdimme. Vaikka takaisin tultiinkin verraten nopeasti niin kuitenkin jäi olo, että pärjäsimme – niin duunissa kuin parisuhteessakin. Tiedä sitten josko vain kuvittelen, mutta jotenkin tuntuu, että lähimmät ihmissuhteeni ovat vahvistuneet matkan myötä.

Australia on hieno maa olla lomalla, mutta duunin painaminen siellä ei minulle sopinut. Tärkein anti oli mielestäni kommunikointikykyjen parantuminen: olin mielestäni tietty loistava kommunikoija jo lähtiessäni, missä olin eittämättä mehtässä. Toinen merkittävä anti oli kokemus myynti- ja tarjoustyöstä; viimeisenä on mainittava kokemuksen karttuminen siitä, miten kerrassaan apinamaisesti samoja hommia voidaan tehdä samassa lafkassa eri sivistysmaissa.

Tilannetta voisi luonnehtia niin, että patteri on ladattu. Olin reissussa reilun 500 päivää, mistä olin töissä vajaan puolet. Mennessä, tullessa ja keskellä tuli pidettyä kovan kaliiberin lomaa. Näin jälkikäteen ajateltuna kaikki Tyynenmeren saaret (Fidzi, Vanuatu, Salomon) olivat kerrassaan unohtumattomia kokemuksia, joiden takia pelkästään jo kannatti muuttaa maasta. Top kymppiin mahtuu Coolidgen yödyykki, Coolidgen hulludyykki, Vanuatun Millennium Cave, Tannan Yasur-tulivuori, Fidzin snorklaus, Fidzin riippumattoelo, Exmouthin sukellukset valashaineen, Bondi Beach, Sydneyn satama uutena vuotena ja Sydneyn Royal Botanic Gardens papukaijoineen ja lepakkoineen.Kaikki tämä ei tullut ilmaiseksi ja vaikka tienasin enemmän kuin koskaan (ehkä 50-60000 euroa netto) niin tulin takaisin kymppitonnin tappiolla. Jos kuitenkin vertaa siihen, että yhtä paljon tai enemmänkin olisi voinut hummata pörssiin tai vielä typerämmin niin ei voi kuin olla todella tyytyväinen. Suurin yksittäinen menoerä oli Auto, joka maksoi ainakin kymppitonnin eli reilusti euron kilometriltä, mutta pitihän se nyt olla.

Suomi on perin eksoottinen  mesta paikka. Täällä on enemmän hevimiehiä kuin muualla maailmassa yhteensä. Jengiä on vähän ja nekin ovat pääsääntöisesti hiljaa. Kaikki toimii hyvin, mutta kuten sanottua niin sillä on hintansa. Katukuvaa rikastuttaa täällä merkittävästi enemmän maahanmuuttajia kuin muistinkaan. Ilmasto on raaemman puoleinen ja sekin karumpi kuin mitä muistin. Epämiellyttävää on se, kuinka paskaista kaupungilla on: kannatan 1000 euron on-the-spot sakkoa roskaamisesta.

Olen saanut valtavasti positiivista palautetta tästä blogista, mistä olen kovasti otettu. Leikki on nyt kuitenkin loppu enkä postaa tänne enää kunnes ehkä joskus vääjäämättä tulevia seikkailuitani dokumentoidakseni. Kiitos kaunis, onnea ja menestystä meille kaikille. Sydney vaikenee, Pasila: Porilaisten marssi.

5 Responses to “Tilinpäätös”

  1. Reetta sanoo:

    No voi helvetti, blogi ei siis jatku. Mälsää. Ainoa blogi mitä olen ikinä seurannut. Tämän laadun jälkeen on vaikea seurata mitään muuta blogia.

    Wewantmore, wewantmore, wewantmore, wewantmore!!!!

  2. Nowaysis sanoo:

    Kiitti bloginpidosta 🙂

  3. Haemis sanoo:

    Ai tässä se nyt oli? Lempiblogini tuli tiensä päähän lopullisesti. Perkele, ei kai se auta kun alkaa toivomaan että arvon sanansäiläyttäjään iskeen pahemman kaliberin suomi-ahdistus, ja kokka kääntyy kohti kaukomaita, että saisi lisää luettavaa.

  4. Susku sanoo:

    No niinpä niin. Satunnaisena lukijana vierailen taas täällä.

    Ja piti vaan kiittämäni. On ollut kiva lukea blogejanne. Jos joskus vielä päätät kirjoittaa ja haluat jakaa lukemiset tällaisten tuntemattomien tolliaisten kanssa, niin kilauta vaikka sähköpostiin lappu siitä.

    Muuten yhdyn edellisiin kirjoittajiin.

    Kiitti ja lycka till!!!!

  5. Uolevi sanoo:

    Arvoisa Blogin kirjoittaja,
    Seurasin eteläisen pallopuoliskon seikkailujsi suurella mielenkiinnolla. Kommentoinkin asioita, jotka minulle eivät kuuluneet ja sainkin kuulla siitä heti. Nyt olen salaa toivonut, että syksyn pimeys olisi päässyt vaikuttamaan ja olisit suunnittelemassa jo uutta seikkailua. Blogisi oli niin hyvä, että olisi sääli jos sille ei tulisi jatkoa. Nyt kun räntäsateet alkavat ja pimeys valtaa pohjoiset maat, niin aurinkoiset palmusaaret ja koralliriutat sattaavat vetää puoleensa riittävällä voimalla.

Leave a Reply