Kuluttajaneuvonta

Volvoblogissa on ollut hiljaiseloa, kun vehje on pysynyt läjässä. Selittämättömiä softaongelmia/-featureja ilmenee kuten, että välillä istuinlämmitin ei lähde automaattisesti päälle, vaikka pitäisi, tai että kattoikkunan verho sulkeutuu itsestään ilman syytä. Volvo Cars App ei toimi yli puolet ajasta, mutta välillä sillä saa lämppärin kykettyä päälle.

Akuutista vitutuksesta on pahi terä tylsynyt, kun auto enimmäkseen toimii. Kauna ja paranoia ovat kuitenkin niin tiukassa, että edelleen auto ja koko brändi pännii, ja jatkuvasti ajaessa on olo, että mistä tämä paska taas nyt laukeaa.

Softan laatuongelmat ovat siinä määrin piinallisia ja kun näyttää, ettei kykyä tahi prioriteettia ole ongelmien korjaamisessa niin otaksun tiedossa olevien ongelmien kestävän joko vuosia tai ikuisesti. Tämän lisäksi on luultavaa, että patchayksessä tulee regressiota ja piileviä laatuongelmia tulee. Kun minusta on selvää, että minulle myytiin lupauksia, joita tuotteessa ei ole ja jotka merkittävästi vaikuttivat ostopäätökseen niin tein avoimista reklamaatioista ilmoitukset kuluttajaneuvontaan. Tavoitteena on purkaa kauppa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *